Tein sen taas eli terveisiä kirjaostoksilta

Muut ajan hermolla olevat kaupunkilaishipsterit suuntaavat legendaariselle Kaivarin Kanuuna -kirpparille saalistamaan Punavuori-mummojen Burberry-trenssejä ja muita vintageherkkuja, mutta en minä! Itsehän puolestani - lajitovereistani poiketen - yllätän itseni kantamassa kassalle sylillisen painettua sanaa, kuinkas muutenkaan!

Aikaisemmin syksyllä tekemästäni kirjojen ostolakko -lupauksistani huolimatta sai liitoksistaan pullisteleva kirjahyllymme tänään lisää fyllinkiä, kun kuvassa olevat kirjat tarttuivat reissulta mukaan. Marokkolais-ranskalaisen Katherine Pancolin kirjoja olen useaan otteeseen hypistellyt kirjakaupoissa ja nyt kirjailijan kaksi ensimmäistä teosta, Kilpikonnien hidas valssi ja Krokotiilin keltaiset silmät pääsevät lukulistalleni. Odotukset ovat Pancolin kirjojen suhteen kieltämättä kovat. Ranskassa molemmat teokset ovat myyneet miljoonia kappaleita.

Ruotsalaisen Karin Brunk Holmquistin menestysteosta Pieni potenssipuoti olen yhtälaisesti pokkarihyllystä vilkuillut. Luulen, että edellä mainittu teos tarjoaa Kajsa Ingemarssonin Keltaisten sitruunoiden ravintolan tavoin kepeää ja huumorilla höystettyä ruotsalaisviihdettä, jota luen mielelläni.

Neljänneksi nappasin mukaani Jodi Thomasin Rosa Leen salaisuudet, jonka kaunis kansikuvitus ja New York Times best seller -argumentti sai minut tarttumaan kirjaan. Teoksen kansitekstit lupaavat "jokaisella vanhalla talolla olevan tarinansa, joka vain odottaa tullakseen kerrotuksi". Kirja ei siis ole hiuksianostattava dekkari vaan edustaa ennemminkin "koskettavat henkilöhahmot etsivät rakkautta" -genreä.

Että tällaista on saatu aikaiseksi tällä saralla tänään! :)

Tulkaa läpsäisemään

Kävi sillä tavalla hassusti, että sunnuntaisissa shoppailuhuuruissa satuin harhailemaan Suomalaiseen Kirjakauppaan katsastamaan tarjontaa - mahtipontisesta "nyt otan projektiksi lukea omassa kirjahyllyssä viruvaa kirjallisuutta ensin" -uhostani huolimatta.

Silmääni sattui osumaan edelleenkin käynnissä olevasta dekkarivaiheesta johtuen uusi amerikkalainen dekkaristituttavuus Karin Slaughter, sekä vastustamaton kaksi Slaughter-pokkaria 12 eurolla -tarjous, jonka takia sarjan kaksi ensimmäistä osaa käveli kanssani ulos lähes itsestään!

Vai voitteko syyttää sortumista seuraavien, kirjasarjaa mainostavien ylisanojen jälkeen?

Maailmanluokan trillerisarja alkaa!

Slaugterin Will Trent on ehkä koko dekkarikirjallisuuden viehättävin rikostutkija!
- Liza Marklund

Karin Slaughter on taitava. Pelon huone imaisee otteeseensa heti alusta alkaen!
- Dekkariseuran Ruumiin kulttuuri -lehti

Nyt on kyllä vähän morkkis. Syyllisyydentunnosta kiemurrellen vannon nyt pyhästi, että en ota kirjahyllyn uusia tulokkaita lukuun ainakaan vielä vähään aikaan, ellei kiusaus käy aivan ylivoimaiseksi!

Tässä vielä takakannen antia sarjan ensimmäisestä kirjasta, Triptyykistä:

Atlantassa vaanii kylmäverinen murhaaja, joka irrottaa naisuhreiltaan kielen. Tapaukset saa tutkittavakseen etsivä Michael Ormewood, jolla on ongelmia avioliittonsa ja autistisen poikansa kanssa. Poikkeuksellisen karmivaan sarjamurhaajajahtiin määrätään avuksi erikoisagentti Will Trent. Tämä arpien peittämä lastenkodin kasvatti on mysteeri itsessään, mutta rikosten suhteen hänellä on ilmiömäinen vainu.

Koulutoverinsa raiskauksesta ja murhasta teinipoikana tuomittu John Shelley pääsee 20 vuoden jälkeen vankilasta ja joutuu heti vaikeuksiin. Kuka uskoisi murhamiehen sanaa?

Kuulostaa  lupaavalta, eikös?

Karin Slaughter: Triptyykki (Tammi 2009) & Pelon Huone (Tammi 2010) Käännös Annukka Kolehmainen

Kirjapanttaajan tunnustus

Suurin osa ihmisistä hämmentävän ristiriitaisia tyyppejä, jotka välillä tekevät mitä sattuu ja myös asioita, missä ei ole aina mitään järkeä. Luen itseni mukaan tähän samaiseen kategoriaan muun muassa seuraavasta syystä.

Suurena kirjojen ystävänä olen elämäni aikana kartuttanut kookkaan kirjahyllyllisen edestä kiinnostavaa kirjallisuutta. Omaa kirjastoani olen säännöllisesti joutunut harventamaan vähiten kiinnostavimmasta päästä, jotta myös uusille suosikeille olisi tilaa hyllyssäni. Niitä ostelenkin epäsäännöllisen säännöllisesti milloin divareista, milloin Akateemisen kirjakaupan Hulluilta päiviltä.

Vuosi sitten päätin muuton yhteydessä lopulta luopua sydän vihloen suuresta, myöhäisteini-iässä kerätystä fantasiakirjakokoelmasta, sillä se ei yksin kertaisesti olisi mahtunut enää kirjahyllyyni. Pelkästä nostalgiasyistä en nimittäin voinut antaa itselleni lupaa säilyttää yli sataniteistä kirja-armadaa. Luopuessani nuoruuteni lempikirjoista lohdutin itseäni sillä tiedolla, että suuri valikoima poismyytyjä kirjojani löytyy kirjaston valikoimasta muutaman napin painalluksen päästä, mikäli nostalgiahammasta alkaa kolottamaan.

Tämä siis taustaksi. Ja nyt päästään itse tunnustusvaiheeseen.

Olen kirjapanttaaja.

Kirjapanttaajat naamioituvat suurlukijoiksi ja painetun sanan suuriksi ystäviksi olemalla kirjaston vakiasiakkaita sekä myös ostamalla paljon kirjallisuutta kotiin. Monilla kirjapanttaajilla saattaa hämäyksen vuoksi kirjahyllyssä lymytä kattavakin joukko kirjapanttaajaa kiinnostavaa lukemista. Se, miten kirjapanttaaja lopulta eroaa normaalista kirjojen ystävästä on se, että panttaaja ei jostain syystä saa aikaiseksi lukea kaikkia ostamiansa kirjoja. Lopulta pantatut kirjat päätyvät harmaaksi kirjahyllymassaksi, joiden lukemista on helppo kartella useimmiten tekosyyllä "kirjaston kirjat pitää lukea ensiksi".

Oikeasti totuus on se, että kirjapanttaaja panikoituu valinnan edessä. Jos valintaa ei synny, niin panttaaja pakenee päätöksentekoa kirjaston kasvottomien hyllymetrien taakse. Toisinto tästä saattaa tapahtua joskus myös kaupan karkkihyllyllä: tarpeeksi kovan "suklaata vai jäätelöä" -henkisen valintatilanteen edessä saatan mennä totaalisesti pois tolaltani ja lopulta luikkia selkä kyyryssä kaupasta ulos tyhjin käsin.

Nyt yritän kuitenkin parantua tästä kiusallisesta vaivasta. Aion tässä ja nyt julkisesti käsi lähimmällä romaanilla vannoa, että aion tulevaisuudessa aktiivisesti tehdä töitä sen eteen, että saisin vihdoinkin luettua edes joitakin panttaamistani kirjoista (alla) - sanotaan vaikka tulevaan jouluun mennessä!

• Kjell Westö: Missä kuljimme kerran

• Eric Schlosser: Pikaruokakansa

• David Nicholls: Starter for ten

• Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö

• Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

• Kate Mosse: Krypta

• Alice Walker: Häivähdys purppuraa

• Ilkka Raitasuo & Terhi Siltala: Kellokosken prinsessa

• Eoin Colfer: Vielä yksi juttu...