BBC:n 100 klassikkokirjaa

Ah, tällaisia rasti-ruutuun-listoja mä kyllä rakastan.

BBC on listannut 100 kaikkien aikojen parasta kirjaa, jotka ovat päätyneet listalle yleisöäänestyksen tuloksena. Vaikka listaus on tehty jo vuonna 2003, on se edelleen aika kurantti, sillä se sisältää paljon klassikkokirjallisuutta raamatusta Jane Austiniin. Ainakin minua tällaiset haasteet innostavat löytämään uutta luettavaa ja kerryttämään vaivihkaa korvien väliin klassikkopääomaa.

Kirjablogeissa ahkerasti kiertäneessä haasteessa jujuna on lihavoida listasta jo luetut opukset ja merkata kursivoinnilla kesken jääneet ja sellaiset, joista on luettu pätkiä. Sannan Lukujonossa-blogin mukaan listauksesta kiertää legenda, jonka mukaan suurin osa ihmisistä on lukenut listasta vain kuusi kirjaa. Väittämällä ei taida olla perää ja varsinkin yhtään enemmän lukevien kesken luku on takuulla alakanttiin.

Näin Suomi100-juhlavuonna ajattelin, että olisi kiinnostavaa tehdä samanlainen listaus myös kotimaisista klassikoista. Uskallan tässä vaiheessa jo väittää, että itse olen ollut ansioituneempi ottamaan haltuun ulkomaista kirjallisuutta, vaikka kotimaistakin tuotantoa on jonkin verran tullut luettua. Samalla tavalla tartun suuremmalla todennäköisyydellä klassikkoon, kun hypetettyyn uutuuskirjaan. Nykykirjallisuuden suhteen taidan olla välillä jopa tarpeettoman nirso!

1 Pride and Prejudice - Jane Austen
2 The Lord of the Rings - JRR Tolkien 
3 Jane Eyre - Charlotte Bronte
4 Harry Potter series - JK Rowling
5 To Kill a Mockingbird - Harper Lee
6 The Bible
7 Wuthering Heights - Emily Bronte
8 Nineteen Eighty Four - George Orwell
9 His Dark Materials - Philip Pullman
10 Great Expectations - Charles Dickens
11 Little Women - Louisa M Alcott
12 Tess of the D’Urbervilles - Thomas Hardy
13 Catch 22 - Joseph Heller
14 Complete Works of Shakespeare
15 Rebecca - Daphne Du Maurier
16 The Hobbit - JRR Tolkien
17 Birdsong - Sebastian Faulk
18 Catcher in the Rye - JD Salinger
19 The Time Traveler’s Wife - Audrey Niffenegger
20 Middlemarch - George Eliot
21 Gone With The Wind - Margaret Mitchell
22 The Great Gatsby - F Scott Fitzgerald
24 War and Peace - Leo Tolstoy
25 The HitchHiker’s Guide to the Galaxy - Douglas Adams
26 Brideshead Revisited - Evelyn Waugh
27 Crime and Punishment - Fyodor Dostoyevsky
28 Grapes of Wrath - John Steinbeck
29 Alice in Wonderland - Lewis Carroll
30 The Wind in the Willows - Kenneth Grahame
31 Anna Karenina - Leo Tolstoy
32 David Copperfield - Charles Dickens
33 Chronicles of Narnia - CS Lewis
34 Emma - Jane Austen
35 Persuasion - Jane Austen
36 The Lion, The Witch and the Wardrobe - CS Lewis
37 The Kite Runner - Khaled Hosseini
38 Captain Corelli’s Mandolin - Louis De Bernieres
39 Memoirs of a Geisha - Arthur Golden
40 Winnie the Pooh - A.A. Milne
41 Animal Farm - George Orwell
42 The Da Vinci Code - Dan Brown
43 One Hundred Years of Solitude - Gabriel Garcia Marquez
44 A Prayer for Owen Meaney - John Irving
45 The Woman in White - Wilkie Collins
46 Anne of Green Gables - LM Montgomery
47 Far From The Madding Crowd - Thomas Hardy
48 The Handmaid’s Tale - Margaret Atwood
49 Lord of the Flies - William Golding
50 Atonement - Ian McEwan
51 Life of Pi - Yann Martel
52 Dune - Frank Herbert
53 Cold Comfort Farm - Stella Gibbons
54 Sense and Sensibility - Jane Austen
55 A Suitable Boy - Vikram Seth
56 The Shadow of the Wind - Carlos Ruiz Zafon
57 A Tale Of Two Cities - Charles Dickens
58 Brave New World - Aldous Huxley
59 The Curious Incident of the Dog in the Night-time - Mark Haddon
60 Love In The Time Of Cholera - Gabriel Garcia Marquez
61 Of Mice and Men - John Steinbeck
62 Lolita - Vladimir Nabokov
63 The Secret History - Donna Tartt
64 The Lovely Bones - Alice Sebold
65 Count of Monte Cristo - Alexandre Dumas
66 On The Road - Jack Kerouac
67 Jude the Obscure - Thomas Hardy
68 Bridget Jones’s Diary - Helen Fielding
69 Midnight’s Children - Salman Rushdie
70 Moby Dick - Herman Melville
71 Oliver Twist - Charles Dickens
72 Dracula - Bram Stoker
73 The Secret Garden - Frances Hodgson Burnett
74 Notes From A Small Island - Bill Bryson
75 Ulysses - James Joyce
76 The Inferno - Dante
77 Swallows and Amazons - Arthur Ransome
78 Germinal - Emile Zola
79 Vanity Fair - William Makepeace Thackeray
80 Possession - AS Byatt
81 A Christmas Carol - Charles Dickens
82 Cloud Atlas - David Mitchell
83 The Color Purple - Alice Walker
84 The Remains of the Day - Kazuo Ishiguro
85 Madame Bovary - Gustave Flaubert
86 A Fine Balance - Rohinton Mistry
87 Charlotte’s Web - E.B. White
88 The Five People You Meet In Heaven - Mitch Albom
89 Adventures of Sherlock Holmes - Sir Arthur Conan Doyle
90 The Faraway Tree Collection - Enid Blyton
91 Heart of Darkness - Joseph Conrad
92 The Little Prince - Antoine De Saint-Exupery
93 The Wasp Factory - Iain Banks
94 Watership Down - Richard Adams
95 A Confederacy of Dunces - John Kennedy Toole
96 A Town Like Alice - Nevil Shute
97 The Three Musketeers - Alexandre Dumas
98 Hamlet - William Shakespeare (contained within the complete works)
99 Charlie and the Chocolate Factory - Roald Dahl
100 Les Miserables - Victor Hugo

Luettu tähän mennessä: 23/100

Long time, no read.

No mitenkäs tässä näin kävikään - blogin tuorein päivitys on näköjään vuodelta 2015! Heh.

Kirja jos toinenkin on tullut tässä välissä lukaistua. Joukkoon on mahtunut muutama loistava opus ja kirjava joukko teoksia, jotka eivät ole sen kummempaa muistijälkeä aivokuorelle jättäneet.

Pari erikoismainintaa pitää tosin antaa - Katherine Pancolin Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin jatkoi Pancolin aikaisemmista teoksista tuttua hykerryttävää linjaa, jonka luki läpi ilolla. 

Toinen iloisesti yllättänyt lukukokemus oli Hyeonseo Leen Seitsemän nimen tyttö, joka oli oman elämänkerrallinen kuvaus pakenemisesta Pohjois-Koreasta. Sen lisäksi, että kirja osoittautui paikoitellen erittäinkin mukaansa tempaavaksi, teki kirjoittajan kirjoitustyyli itseeni vaikutuksen. Monesti Pohjois-Koreaa käsittelevissä kirjoissa päädytään kuvaamaan elämää Pohjois-Koreassa mahdollisimman makaaberilla tavalla, jolloin lukijallekin automaattisesti tulee hyvin yksipuolinen näkemys maasta. 

Seitsemän nimen tytössä elämistä Pohjois-Koreassa kuvattiin hyvinkin neutraalilla tavalla arkisine iloineen ja suruineen. Toki maalle tyypilliset, sekopäiset kuviot olivat läsnä kirjassa, mutta ne kuvattiin sellaisen ihmisen näkökulmasta, jolla ei ollut tietoa siitä, että maailmassa on toisenlaisiakin tapoja elää. Realistisen kirjoitusotteen myötä lukija pystyy paremmin ymmärtämään eräänkin pohjois-korealaisen loikkarin mielenmaisemaa, joka kovasti kaipasi takaisin kotimaahansa. Sain myös oman fan girl -hetkeni, kun twiittasin lukukokemuksesta ja kirjailija kävi tykkäämässä twiitistäni. Best day ever.

Lisäksi olen vihdoin saanut aikaiseksi lukea Carloz Ruiz Zafónin Enkelipelin, joka on jatkoa kovasti pitämälleni Unohdettujen kirjojen hautausmaalle. Kirja jäi itseltäni moneen otteeseen kesken, mutta sain sen vihdoin kitkuteltua maaliin tässä taannoin. Jostain syystä tämä kakkososa ei tehnyt minuun samanlaista vaikutusta kuin edeltäjänsä, mutta luulen että tämä pätkissä lukeminen on osasyy siihen, että en samalla tavalla päässyt kirjan fiilikseen. 

Joitain aikoja sitten luin myös pitkään lukulistallani olleen, Audrey Niffeneggerin Aikamatkaajan vaimon, jota kohtaan itselläni oli suuret odotukset. Kirja oli oikein kelpo ja se liikkui kivasti aikamatkaajan mukana eri aikakausilla, punoen juonta koko ajan tiiviimmäksi keräksi. Ehkä olin asettanut kirjalle niin eeppiset odotukset, että yksinkertaisesti tästä syystä lopputulokseksi jäi ihan ok kasi miinus.

Muutimme muutama viikko sitten ja kirjahylly palasi muuton myötä olohuoneen valtiaaksi työhuoneessa lymyilyn sijasta. Muutaman tunnin ähräämisen jälkeen sain kirjat mieleiselläni tavalla hyllyyn ja totesin, että ennen kun itselläni on kirjastoon mitään asiaa, totesin, että omastakin kirjahyllystä löytyy ihan tuhoton määrä kirjoja, joita tarkoitus olisi lukea "joskus". Aloitin urakan nostalgiatripin merkeissä, kun otin lukuun Sidney Sheldonin Sydänyön tuolla puolen -teoksen. Kaiken rehellisyyden nimissä pitää kuitenkin todeta, että aika on tainnut hieman ajaa Sheldonien ohitse, kun ne tuntuvat jotenkin hieman naiiveilta? 

Suunnitelmissa olisikin laittaa omia kirjoja hieman nopeammalla syklilla kiertoon jatkossa. Tähän tarjoaa loistavan mahdollisuuden läheinen kierrätyskeskus, joka ottaa vastaan vanhat kirjat, mutta myös myy eurolla tai kahdella hyvinkin kuranttia kamaa.

Kun suuret sortuvat

 

Walesilainen Billy Williams täyttää 13 vuotta kesäkuussa 1911, astuu aikuisten maailmaan ja jatkaa isänsä työtä kaivoksessa. Muutaman vuoden kuluttua hän liittyy brittiarmeijaan katkaistakseen nuo perintönsä kahleet. Ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä kaivosyhtiön omistava englantilainen Earl Fitzherbert rakastuu kauaskantoisin seurauksin taloudenhoitajaansa Etheliin, Billyn isosiskoon.  

Naisten kansalaisoikeuksia ajava Maud Fitzherbert, Earlin omapäinen sisar, puolestaan löytää sydänystävän sujuvasanaisesta Ethelistä ja uskoo tälle elämänsä salaisuuden. Maud on solminut hätäisesti avioliiton saksalaissyntyisen Walter von Ulrichin kanssa, ja jos salaisuus paljastuisi, se johtaisi sukujen välirikkoon ja kansainvälisen tason skandaaliin. Venäjällä pietarilainen tehdastyöläinen Grigori Peshkov pelastaa laittomuuksiin sortuneen nuoremman veljensä Levin. Lev pakenee Yhdysvaltoihin Grigorin passin turvin ja soluttautuu menestyneeseen mafiasukuun.  

Samaan aikaan Grigori taistelee hengestään Venäjän vallankumouksen kurimuksessa. Lev Peshkov huijaa amerikkalaisdiplomaattia Gus Dewaria, jolle tarjoutuu miellyttävä tilaisuus revanssiin, kun hän saa tilaisuuden toimia presidentin harmaana eminenssinä. Euroopassa taistelut jumiutuvat asemasotavaiheeseen ja sotilaat kahlaavat mudan valtaamissa juoksuhaudoissa. Kansakuntien ja pienten ihmisten unelmat sortuvat. Mutta miltä uusi "uljas" maailma näyttääkään, kun tykkien jylinä viimein vaikenee? Säilyttävätkö sydämet uskollisuutensa yli rintamalinjojen?

Ensimmäistä kertaa lähes 900-sivuisen kirjaan, vuosisata-trilogian ensimmäiseen osaan, Kun suuret sortuvat -teokseen tarttuessa kävi mielessä, että onpas kirjailija aikamoiseen kunnianhimoiseen haasteeseen tarttunut. Kirja alkaa vuodesta 1911 ja sivu sivulta kuljettaa lukijansa mukanaan kohti edessä häämöttävää maailmansotaa ja sodan jälkeistä murroskautta Euroopasta.

Vaikka kirja ennen muuta kuvasi maailmansotaa Iso-Britannian näkökulmasta, oli mukana henkilöhahmoja niin USA:sta, Saksasta kuin Venäjältäkin. Yksittäisiä kansakuntia ei kuvattu tarinan konnina, jotka lopulta maksavat teostaan vaan keskiössä olivat ennemminkin yksittäiset henkilöhahmot kaikessa inhimillisyydessään tavoittelemassa parempaa elämää.

Erityisen kiinnostavasti Follett on kuvannut työväenluokan aseman muuttumista vanhojen yhteiskunnallisten ja poliittisten rakenteiden sortuessa. Monien miesten osallistuessa sotaponnisteluihin naisten yhteiskunnallinen rooli ja oikeudet kehittyivät. Naisten oli pian mahdollista vaikuttaa omaan elämäänsä yhteiskunnan aktiivisina toimijoina passiivisen sivustakatsojaroolin sijasta.

Kirjan henkilöhahmot eivät ole mielestäni teoksen parasta antia, sillä päähenkilöt jäivät hieman ennalta-arvattaviksi ja naiiveiksi. Tietynlaista hellämielisyyttä kirjailijan suunnalta myös havaittavissa, sillä - vaikka onnellisten loppujen ystävä olenkin - päättyi kirja kaikkien henkilöiden osalta jopa turhankin onnellisissa merkeissä. En kyllä menisi vannomaan, että olisin ollut yhtään tyytyväisempi jos suosikkihahmoni kirjassa olisivat kokeneet onnettoman lopun, mutta jotenkin tämä ajatus nousi mieleen kirjan loppuessa. Kun suuret sortuvat sisältää myös erittäin runsaasti politikointia, joten jos tämä ei aihepiirinä kiinnosta, kannattaa suosiolla jättää tämä järkäle kirjahyllyyn.

Arvio: 3 1/2 Ensitutustuminen Ken Follettiin poiki uuden kirjavarauksen tekemistä kirjastoon, joten kaiken kaikkiaan positiivisesta kirjailijatuttavuudesta on kyse.

Ken Follett, Kun suuret sortuvat 2011 (WSOY) Suomennos Anu Niroma 

Kun bloggaaja tietokirjaan tarttui

Tänä syksynä olen poikkeuksellisesti innostunut lukemaan pitkästä aikaa tietokirjoja, jonka tiimoilta ajattelin nyt muutaman lauseen kirjoittaa. Luulen, että tietokirjoja kohtaan tuntemani pieni karsastus johtuu ei-niin-kaukana-menneisyydessä kummittelevasta tenttikirjasavotasta, josta piti opiskeluaikana jollain ilveellä selviytyä läpi. Edellä mainitusta syystä myöskään oman alan kirjallisuuteen ei opiskelujen jälkeen ole juuri napannut tarttua.

Oppiminen on kuitenkin kivaa ja sitä itse asiassa kaipaan kouluajoilta. Varmaankin tästä johtuen Helmetistä on tullut puolivahingossa varattua muutamia tietokirjoja ilman tiedostettua "nytpäs alan sivistämään itseäni" motiivia. Voitin jopa ennakkoluuloni inhoamani self-help-kirjallisuuden osalta, joka pääsääntöisesti on mielestäni täyttä roskaa lainaamalla Facebookin operatiivisen johtajan Sheryl Sandbergin kirjoittaman Lean In - Naiset ja menestymisen taito -kirjan. Olen kuullut kirjaa kehuttavan usealtakin taholta, jonka takia päätin antaa sille mahdollisuuden. En ole vielä ehtinyt aloittaa kyseistä opusta, mutta toivottavasti saan sen pian korkattua.

Tällä hetkellä yöpöydällä komeilee kolme tietokirjaa, joista lueskelen iltaisin fiiliksen mukaan ainakin yhtä.

1. Abhijit Banerjee: Poor Economics

Tämä kirja on itselläni vasta alkutekijöissään, mutta kirjassa esimerkiksi pohditaan, miksi köyhä ostaa kännykän, vaikka kaiken järjen mukaan olisi järkevämpää sijoittaa vähät rahat vatsassa kurnivan nälän tyydyttämiseen. Teos tarjoaa kiinnostavan sosioekonomisen näkökulman köyhyyteen ja kulutukseen.

2. Jaakko Hämeen-Anttila & Venla Rossi: Nälästä nautintoihin

Kiinnostavilla kuriositeeteillä höystetty tietokirja ruoan monimerkityksellisyydestä ihmisille. Teos tarjoaa näkökulmia ruoan ja juoman rooliin historiassa kuin ihmisten identiteetin rakentajanakin. Nälästä nautintoihin tarjoaa myös mielenkiintoista knoppitietoa ruokaan liittyen. Esimerkiksi mausteita ei alun perin käytetty ruoassa pilaantuneen maun peittämiseksi niin kuin aikaisemmin ollaan luultu. Sen sijaan mausteet ovat historiassa olleet suurta ylellisyyttä, joihin vain suurimmilla massipäälliköillä on ollut varaa. Suurin osa mausteista on tuotu Eurooppaan arabien kauppatavarana, jotka pitivät monen mausteen alkuperää tarkoituksella salassa, jotta business varakkaan eurooppalaisen väestönosan kanssa jatkuisi vilkkaana.

3. Eva Nilsson, Yusuf M. Mubarak ja Niklas Saxén: Suomen Somalit

Provosoivalla peltomaisemalla koristettu kansi herättää heti ensi hetkestä siivoamaan pölyt omasta somalitietämyksestä. Kirjaa lukiessa tajuaa kaksi asiaa: oma tietämys somalialaisten kulttuurista on oikeastaan aika olematonta. Lisäksi myös alkaa hieman hävettämään omat, ehkä hieman tahattomat vaikka hyvää tarkoittavat ennakkokäsitykset somalialaisista.

Edellä mainittujen havaintojen lisäksi kirja tarjoaa kiinnostavaa faktatietoa Somaliasta, ympäri maailmaa levinneestä diasporasta ja sen merkityksestä sekä dataa maahanmuuton eri aalloista Suomessa. Itse en esimerkiksi tiennyt, että ensimmäinen, 90-luvulla Suomeen saapunut maahanmuuttaja-aalto oli nimen omaan koulutettua somalialaisväestöä, jotka muuttivat maasta parempien tulevaisuuskuvien vuoksi.

 

Top 5 Turvakirjat tässä hei.

Ideaalimiljöö turvakirjasta nauttimiselle

Välillä tulee tarve kaivaa kirjahyllystä lukuun vanha, hiirenkorville luettu suosikkikirja, johon on jossain vaiheessa elämää ihastunut. Tällaisia kirjoja tarttuu välillä mukaan matkan varrelta ja ne monesti edustavatkin vaihtelevia hurahduksia milloin mihinkin genreen. Päässäni sijoitan ne kuuluviksi Turvakirjakategoriaan, joka ovat oikea lääke silloin, kun täysin vieraan kirjan lukemisen aloittamiseen ei riitä energiaa, mutta silti tekisi mieli lukea jotain sellaista, josta taatusti tulee hyvä mieli (sekä usein myös positiivisella tavalla nostalginen fiilis).

On kuitenkin hyvä huomata, että turvakirja ei missään nimessä ole synonyymi Kaikkien Aikojen Parhaille Kirjoille, jotka usein löytyvät kategoriasta maailmankirjallisuuden klassikkoteokset. Nämä Dumasit, Leet, Irwingit ja García Márquesit ovat lukukokemuksena asia erikseen. Turvakirjaksi päätyvät eepokset, jotka ovat jossain vaiheessa elämää tehneet vaikutuksen, mutta jotka eivät ole liian eeppisiä uutta lukukertaa ajatellen.

Omista Turvakirjoistani löytyy usein myös rakkaustarina, mutta ei traagista itken-silmät-päästäni-nyyhkyä. Jännitystäkin saa olla, mutta kuitenkin sellaista, että uskallan lukea kirjaa myös kotona yksin illalla, vaikka ulkona olisi miten pahaenteisen synkkää. Turvakirjat ovat mielellään lähempänä kokoa tiiliskivi, mutta ne ovat silti helppolukuisia, jotta niiden pariin on helppo palata vaikka parin sivun ajan vaikka television mainostauolla tai lyhyellä metromatkalla. Turvakirjat ovat myös parhaimmillaan pokkariversioina, jotta niitä on helppo raahata paikasta toiseen kuin hmm... aitoa turvalelua ainakin.

Turvakirjan reseptistä löytyy siis monesti laadukkaasti luotu fiktiivinen maailma, ripaus oikeanlaista romantiikkaa ja jännitystä, useampi, ahmimalla luettava osa, ja - heh - onnellinen loppu. Kaikki listassa olevat turvakirjat minulta löytyvätkin omasta kirjahyllystäni, joka varmastikin on ollut syy tai seuraus Turvakirjaksi muodostumiselle. Luultavasti itselläni Turvakirjoja löytyy enemmänkin, mutta ainakin nämä löytyvät listaltani.

1 James Herriotin koko tuotanto

Tositapahtumiin pohjautuvat tarinat 1930-1950-luvulle yorkshireläisen eläinlääkärin elämänmenosta ovat monelle varmasti tutumpia kirjoihin pohjautuvan tv-sarjan, Kaikenkarvaiset ystäväni myötä. Tv-sarja ei mielestäni tee oikeutta kirjoille, joihin itse tartuin ensimmäistä kertaa jo ala-asteella. Persoonalliset yorkshiren asukkaat vielä persoonallisempine eläimineen seikkailevat hauskan koskettavissa tarinoissa kaikenlaisten kommellusten saattelemana. Herriotin kirjat ovatkin taattuja hyvän mielen kirjallisuutta kaiken ikäisille ja ehdottomasti itselleni rakkaimpia kirjojani.

Aloita tästä: James Herriot, Kaikenkarvaiset ystäväni

2 Dragonlance-sarja

Dragonlance-sarja on syntymänsä jälkeen kasvanut eeppisiin mittasuhteisiin kirjoiltaan ja myös kirjailijamäärältään. Sarjan ensimmäinen osa Syyshämärän lohikäärmeet ilmestyi jo vuonna 1990 ja uusia kirjoja tietääkseni julkaistaan edelleen. Sarja edustaa perinteistä lohikäärmeitä ja velhoja -fantasiakirjallisuutta ja itse löysin sarjan yläasteikäisenä. Dragonlance sijoittuu Krynnin maailmaan, jota asuttavat niin ihmiset, haltijat, kääpiöt kuin kentitkin. Sarjan alussa unohdetut jumalat ja lohikäärmeet palaavat Krynnin maailmaan, jossa perinteinen hyvän ja pahan välinen taistelu voi alkaa. Luonnollisesti vain pieni joukko sankareita voi estää pahuuden voiton maailmassa, eli kirjoissa on hyvinkin eeppistä menoa fantasian ystävälle.

Dragonlance ei ehkä näin aikuisena tekisi minuun samanlaista vaikutusta kuin teininä, jolloin hamstrasin sarjan teoksia divareista ja huutokaupoista, mutta kyllä sarja edelleen on hyvinkin lukukelpoinen, mikäli fantasia genrenä ylipäätään ikinä on kolahtanut.

Aloita tästä: Margaret Weis & Tracy Hickman: Syyshämärän lohikäärmeet

3 Robin Hobbin koko tuotanto

Robin Hobbin tuotannon löysin reilu parikymppisenä. Fantasiaa Hobbinkin tuotanto pitkälti on, mutta örkkejä & dragoneita -kirjallisuutta kammoksuvillekin se sopii. Vaikka mukana on tiettyjä fantasian elementtejä, kuten taikuutta, ei perinteisen fantasian elementit ole kirjojen keskiössä, vaan paremminkin lisämausteena.

Näkijän taru ja Lordi kultainen -trilogiat kertovat äpäräprinssi Fitz Uljaan tarinan, josta koulutetaan varjoissa toimiva kuninkaan salamurhaaja. Nuoren salamurhaajan tarina on koukuttava, jännittävä ja koskettava samaan aikaan. Harmi vaan, että Hobbilta ei ole käännetty koko tuotantoa. Itse kun laiskuuttani luen mielelläni suomeksi.

Aloita tästä: Robin Hobb: Salamurhaajan oppipoika

4 Scarlettit

Scarlettit - kuten arvata saattaa - kertovat Tuulen viemästä tutun Scarlett O´Haran tarinan. Tai oikeastaan jatkon Tuulen viemälle Scarlettin näkökulmasta. Scarlettin kirjailijana toimi Alexandra Ripley, jonka Margaret Mitchellin perikunta valitsi kirjoittamaan jatkon Tuulen viemälle. Jostain muistan lukeneeni, että jatko-osan kirjoittajaa etsiessä antoi Mitchellin perikunta tarkat ukaasit siitä, mitä kaikkea jatko-osa saa ja ei saa sisältää, jotta se kunnioittaisi Tuulen viemään kantateosta.

Ajan hammas on ehkä hieman nakertanut kirjojen tenhovoimaa, mutta kyllä Scarlettit toimivat viihteenä pari kertaa vuosikymmenessä. Niissä kuitenkin on tavoitettu - ainakin osittain - Tuulen viemää -kirjan viehätys. Ja tietysti näin kirjan hartaana ystävänä kiinnostaa, mitä kirjan sankarittarelle tapahtuu jatkossa.

Aloita tästä: Alexandra Ripley, Scarlett 1

5 Brentit

Modesty Blaisen tekijän, Peter O'Donnellin historiallinen pseudonyymi Madeleine Brent on kirjoittanut 70- ja 80-luvulla joukon historiallisia rakkausromaaneja, jotka ensimmäistä kertaa taisin lukea joskus parikymppisenä. Kirjat sisältävät kaiken, mitä pienen romantiikannälän tyydyttämiseksi tarvitaan: historialliset puitteet, päähenkilölle tapahtuneen tragedian, synkän salaisuuden, joka seuraa päähenkilöä, Ihanan Miehen (joka useimmiten paljastuu pahikseksi) sekä Pahaenteisen Synkän Miehen, joka puolestaan usein paljastuukin Oikeasti Ihanaksi Mieheksi, joka on yrittänyt suojella sankaritarta suurelta pahalta.

Edellä luetellut ominaisuudet pätevät myös moniin muihin historiallisiin rakkausromaaneihin, mutta Brent on maustanut perinteistä rakkausromaanikuviota vielä lisäämällä juoneen eksotiikkaa. Milloin ollaan Nepalin vuoristossa, milloin kiertävän sirkuksen matkassa. Kirjojen lopussa päähenkilö paljastuu aina Intian prinsessaksi, kartanon neidiksi tai suuren perinnön omistajaksi.

Houkuttelevaa, eikö? Kaikesta edellä mainitusta kehkeytyy oiva tiiliskivellinen viihdettä akuuttiin romantiikannälkään.

Aloita vaikka tästä: Madeleine Brent, Caterina, Kalastajan tytär

Kirjadarra

Uh, tällainen olo on Ernest Clinen sekopäisen Ready Player One -kirjan jälkeen, joka kaikessa sekopäisyydessään oli sangen viihdyttävä ja omaperäinen. Tarkempaa analyysiä luvassa kirjakankkusen hellittäessä.

Tuulen varjo

Kaipaatko sukellusta todellisuudesta hyvin kirjoitetun fiktion pariin? Hyvä! Niin minäkin. Siksi luinkin lomareissulla Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjon. Ostaa pätkäytin koko trilogian Suomalaisen kirjakaupan pokkarialesta kesäpäiviä ajatellen - tosin mielikuvissani kirjan kanssa lomalla vietetyt päivät olisivat muutaman asteen toteutunutta lämpötilaa helteisempiä.

Kuva lainattu

Barcelonan vanhan kaupungin sydämessä on salaperäinen ”Kadonneiden kirjojen hautausmaa”. Sinne kirjakauppiasisä vie kymmenvuotiaan poikansa Danielin ja antaa hänen valita itselleen kirjan. Käsiin osuu Tuulen varjo, jonka kirjoittaja on kadonnut mystisesti, kenties murhattu. Yli vuosikymmenen ajan Daniel seuraa kirjailijan jälkiä läpi rakkauden, väkivallan, ystävyyden ja petoksen labyrintin. Sitten Caraxin salaperäinen tarina alkaa toistua Danielin omassa elämässä.

Kirjan myötä pääsee sukeltamaan barcelonalaiseen elämänmenoon 40- ja 50-luvulla. Kirjakauppias ja hänen pieni poikansa elelevät kahdestaan ja saavat ohuen leipänsä käytettyjä kirjoja myymällä. (Mikäköhän siinä muuten on, että jos halutaan alleviivata tietynlaista lapsipäähenkilön kurjuutta, niin äidittömyys on aina yksi vakiotapa).

Henkilöhahmoista oma ehdoton suosikkini oli Siempren kirjakaupan optimistinen opportunistipalkollinen ja päähenkilön ystävä Fermín Romero de Torres, jolle on selkeästi tarinassa sälytetty hauskan sivuhahmon rooli. Myös muut hahmot, kuten kirjan minä-kertojana toimiva Daniel on henkilöhahmona kiinnostava, vaikkei kovin omaperäinen hahmo olekaan. Ehkä Danielin isästä puuttuu hieman tietynlaista särmää - voi tosin olla, että kirjailija on halunnut tasaisemman henkilöhahmon tasapainottamaan henkilöhahmojen välisiä dynamiikkoja. Kaikenkarvaisia sivuhenkilöitä kirjassa on sokeista kaunottarista naiseksi satunnaisesti pukeutuvaan kelloseppiin. Kirjan pahiksena toimii komissaario Fumero, jota lukijan on lupa varauksetta inhota hahmon ensi esiintymisestä saakka.

Tuulen varjossa on mielestäni läsnä samanlaista maagista realismia, kuin Gabriel García Márquezin Sadan vuoden yksinäisyydessä tai Pat Conroyn Vuorovetten prinssissä. Molemmat lukeutuvat itseasiassa kaikkien aikojen suosikkikirjoihini, mutta olen uskaltanut lukea kirjat vain kerran. Ehkä pelkään, että ajan hammas on päässyt puremaan lempikirjoihini, enkä ehkä löytäisikään niistä enää samaa tunnelmaa.

Voisin vain todeta, että kirjailijan käyttämä kieltä oli todella nautinnollista lukea, mutta tuntuu, että tämä on varsin latteasti todettu - mielestäni nimittäin monien kirjojen kielestä voidaan löytää puolia, jotka tekevät niistä miellyttävän lukukokemuksen. Esimerkiksi George R. R. Martinin kirjojen kielen yksityiskohtaisuus ja juonen monipolvisuus on minusta huikeasti toteutettua. Ruiz Zafónin käyttämä kieli kuitenkin painii mielestäni samassa sarjassa Markus Zusakin Kirjavaras-teoksen kanssa, jota lukiessani vuorotellen hihittelin ja huokailin ihastuneena taitaville kielikuville (Kirjavaras-arvosteluun voi tutustua tästä). Mikään ei kyllä veda vertoja hyvin kirjoitetun tekstin tuomalle fiilikselle!

Olisin ennalta arvellut, että Tuulen varjon juoni olisi ollut ennalta-arvattavampi ja ehkä hieman nuorempaa lukijakuntaa kosiskeleva mysteeritarina. Juoni pääsi kuitenkin yllättämään positiivisesti. Jännite kasvoi juonen edetessä, eikä kirjan lopputulema ollut niin itsestään selvä kuin ehkä alkuun ajattelin.

Yksi kirjan pohjaviesteistä oli mielestäni se, että kirja on aina enemmän kuin sanojensa summa, sillä se saattaa muovata lukijansa elämää enemmän, kuin voisi ikinä ajatella. Tällaisena "lukeminen kannattaa aina" -ihmisenä tällainen viesti lämmittää aina sydäntä!

Arvio: 4 1/2 Tätä kirjaa voi lämpimästi suositella lähes kenelle tahansa lukutaitoiselle.

Carlos Ruiz Zafón, Tuulen varjo 2001 (Seven) Suomennos Tarja Härkönen