 |
| Kuva lainattu Wikipediasta |
Pitkästä aikaa sain päätettyä hieman massiivisemman lukukokemuksen, eli George R. R. Martinin Valtaistuinpelin. Tutumpi tämä lienee monille HBO:n menestyssarjana Games of Thronesina, joka on villinnyt ympäri maailmaa niin fantasian kuin ei-fantasian ystävät. 700-sivuista järkälettä onkin tullut sulateltua joulusta lähtien...
Vuosia kestänyt kesä on päättymässä, kun kuningas Robert Baratheon saapuu pohjoiseen Talvivaaraan tapaamaan vanhaa ystäväänsä lordi Eddard Starkia ja tarjoaa tälle valtakunnan vaikutusvaltaisinta virkaa. Viran edellinen haltija koki ennenaikaisen kuoleman, ja lordi Eddard päättää ottaa tapauksesta selvää. Starkit ovat karua ja omissa oloissaan viihtyvää sukua, mutta nyt he ajautuvat mukaan valtakunnan poliittiseen vehkeilyyn.
Samaan aikaan meren takana maanpaossa olevat hullun lohikäärmekuningas Targaryenin perilliset suunnittelevat paluuta isänsä valtaistuimelle. Vanhat kaunat ajavat valtakuntaa kohti sekasortoa ja sisällissotaa, ja vain harvat katsovat omaa miekanvarttaan pidemmälle. Etelän lämmössä on helppo olla uskomatta kertomuksiin valtakuntaa pohjoisessa rajoittavan Muurin takana heräävistä unohdetuista voimista. Synkät enteet puhuvat kuitenkin omaa kieltään: Talvi on tulossa.
Valtaistuinpeli on avausosa yhdelle aikamme menestyksekkäimmistä fantasiasarjoista, kirja, joka nosti eeppisen fantasian arvostuksen ylös kuopastaan. Se on yhdistelmä suurta seikkailua ja inhimillistä tragediaa, kertomus kunniasta ja kärsimyksestä, rakkaudesta ja petoksista sekä tasapainottelusta elämän ja kuoleman välillä samalla kun aatelisperheiden kohtalot kietoutuvat toisiinsa. "Valtaistuinpelissä vaihtoehdot ovat voitto tai kuolema. Välimuotoja ei ole."
Kuten jo otsikkokin tämän kertoo, ei Valtaistuinpelin kanssa tule koettua samaa lievän pettymyksen tunnetta, joka monesti on tuttu vieras lukiessa monien sarjojen alkuperäisteoksia. Orange is the New Black sekä Sinkkuelämää-sarjan kirjaversiot ovat oivia esimerkkejä kirjoista, joilta loistavan filmatisoinnin takia olisi odottanut vähän enemmän. Valtaistuinpeli puolestaan tarjoili juuri sitä, mitä sarjan katsoja on odottanutkin - hyvin kirjoitettua, laadukasta fantasiaa aikuisille.
Martinin hämmentävän yksityiskohtainen maailma pyörryttävän monine henkilöhahmoineen sekä tapahtumineen muodostaa ihan käsittämättömän juonikudelman, joka mielestäni painii samassa sarjassa J. R. Tolkienin teosten kanssa. Lukijaa helpottaakseen kirjailija on esitellyt kaikki useat kymmenet henkilöhahmot erillisessä liitteessä, joka löytyy kirjan lopusta. Itse en sarjan nähneenä joutunut paljoa henkilölistaa tutkimaan, mutta lista on varmasti hyödyllinen niille, jotka sarjaa eivät ole nähneet.
Positiivisesti kirjassa yllätti sarjastakin tuttu kuivahko huumori sekä kiinnostavasti jäsennelty kokonaisuus: lukujen kertoja vaihtelee täten tarjoten huikean määrän rinnakkaistarinoita seurattavaksi. Kirjan pariin oli aina myös helppo palata, kun heti pääsi jyvälle siitä, kenen näkökulmasta juoni parhaillaan etenee.
Ehkä jonkin verran omaa lukumotivaatiotani söi se, että sarja oli tullut jo katsottua ennen kirjaan tarttumista. Päätapahtumat kun ovat suurin piirtein ensimmäiseltä kaudelta vielä tuoreessa muistissa. Pienellä spoilauksen uhallakin kirjaa ja sarjaa tuntemattomille haluaisin myös todeta, että kirjailija ei ole mitenkään erityisen kiintynyt kehenkään henkilöhahmoistaan. Tämän huomaa helposti sympaattisiin hahmoihin helposti kiintyvänä hyvinkin konkreettisesti. Varsinkin sarjan myöhemmissä kausissa/kirjasarjan osissa porukka vaihtuu aika tiheään. Tähän liittyen netissä pyörii ihan loistava meemi - nauran tälle joka kerta!
Arvio: 5 George hei, et anna minulle muutakaan mahdollisuutta. Pilottilasien käytöstä vielä plussaa!
George R. R. Martin, Valtaistuinpeli 1996 (Kustannusosakeyhtiö Kirjava) Suomennos Satu Hlinovsky
P.S. On kyllä pieni kustantamo osunut varsinaiseen kultasuoneen, omistaja varmaan nauraa matkalla pankkiin joka kerta.
