 |
| Ideaalimiljöö turvakirjasta nauttimiselle |
Välillä tulee tarve kaivaa kirjahyllystä lukuun vanha, hiirenkorville luettu suosikkikirja, johon on jossain vaiheessa elämää ihastunut. Tällaisia kirjoja tarttuu välillä mukaan matkan varrelta ja ne monesti edustavatkin vaihtelevia hurahduksia milloin mihinkin genreen. Päässäni sijoitan ne kuuluviksi Turvakirjakategoriaan, joka ovat oikea lääke silloin, kun täysin vieraan kirjan lukemisen aloittamiseen ei riitä energiaa, mutta silti tekisi mieli lukea jotain sellaista, josta taatusti tulee hyvä mieli (sekä usein myös positiivisella tavalla nostalginen fiilis).
On kuitenkin hyvä huomata, että turvakirja ei missään nimessä ole synonyymi Kaikkien Aikojen Parhaille Kirjoille, jotka usein löytyvät kategoriasta maailmankirjallisuuden klassikkoteokset. Nämä Dumasit, Leet, Irwingit ja García Márquesit ovat lukukokemuksena asia erikseen. Turvakirjaksi päätyvät eepokset, jotka ovat jossain vaiheessa elämää tehneet vaikutuksen, mutta jotka eivät ole liian eeppisiä uutta lukukertaa ajatellen.
Omista Turvakirjoistani löytyy usein myös rakkaustarina, mutta ei traagista itken-silmät-päästäni-nyyhkyä. Jännitystäkin saa olla, mutta kuitenkin sellaista, että uskallan lukea kirjaa myös kotona yksin illalla, vaikka ulkona olisi miten pahaenteisen synkkää. Turvakirjat ovat mielellään lähempänä kokoa tiiliskivi, mutta ne ovat silti helppolukuisia, jotta niiden pariin on helppo palata vaikka parin sivun ajan vaikka television mainostauolla tai lyhyellä metromatkalla. Turvakirjat ovat myös parhaimmillaan pokkariversioina, jotta niitä on helppo raahata paikasta toiseen kuin hmm... aitoa turvalelua ainakin.
Turvakirjan reseptistä löytyy siis monesti laadukkaasti luotu fiktiivinen maailma, ripaus oikeanlaista romantiikkaa ja jännitystä, useampi, ahmimalla luettava osa, ja - heh - onnellinen loppu. Kaikki listassa olevat turvakirjat minulta löytyvätkin omasta kirjahyllystäni, joka varmastikin on ollut syy tai seuraus Turvakirjaksi muodostumiselle. Luultavasti itselläni Turvakirjoja löytyy enemmänkin, mutta ainakin nämä löytyvät listaltani.
1 James Herriotin koko tuotanto
Tositapahtumiin pohjautuvat tarinat 1930-1950-luvulle yorkshireläisen eläinlääkärin elämänmenosta ovat monelle varmasti tutumpia kirjoihin pohjautuvan tv-sarjan, Kaikenkarvaiset ystäväni myötä. Tv-sarja ei mielestäni tee oikeutta kirjoille, joihin itse tartuin ensimmäistä kertaa jo ala-asteella. Persoonalliset yorkshiren asukkaat vielä persoonallisempine eläimineen seikkailevat hauskan koskettavissa tarinoissa kaikenlaisten kommellusten saattelemana. Herriotin kirjat ovatkin taattuja hyvän mielen kirjallisuutta kaiken ikäisille ja ehdottomasti itselleni rakkaimpia kirjojani.
Aloita tästä: James Herriot, Kaikenkarvaiset ystäväni
2 Dragonlance-sarja
Dragonlance-sarja on syntymänsä jälkeen kasvanut eeppisiin mittasuhteisiin kirjoiltaan ja myös kirjailijamäärältään. Sarjan ensimmäinen osa Syyshämärän lohikäärmeet ilmestyi jo vuonna 1990 ja uusia kirjoja tietääkseni julkaistaan edelleen. Sarja edustaa perinteistä lohikäärmeitä ja velhoja -fantasiakirjallisuutta ja itse löysin sarjan yläasteikäisenä. Dragonlance sijoittuu Krynnin maailmaan, jota asuttavat niin ihmiset, haltijat, kääpiöt kuin kentitkin. Sarjan alussa unohdetut jumalat ja lohikäärmeet palaavat Krynnin maailmaan, jossa perinteinen hyvän ja pahan välinen taistelu voi alkaa. Luonnollisesti vain pieni joukko sankareita voi estää pahuuden voiton maailmassa, eli kirjoissa on hyvinkin eeppistä menoa fantasian ystävälle.
Dragonlance ei ehkä näin aikuisena tekisi minuun samanlaista vaikutusta kuin teininä, jolloin hamstrasin sarjan teoksia divareista ja huutokaupoista, mutta kyllä sarja edelleen on hyvinkin lukukelpoinen, mikäli fantasia genrenä ylipäätään ikinä on kolahtanut.
Aloita tästä: Margaret Weis & Tracy Hickman: Syyshämärän lohikäärmeet
3 Robin Hobbin koko tuotanto
Robin Hobbin tuotannon löysin reilu parikymppisenä. Fantasiaa Hobbinkin tuotanto pitkälti on, mutta örkkejä & dragoneita -kirjallisuutta kammoksuvillekin se sopii. Vaikka mukana on tiettyjä fantasian elementtejä, kuten taikuutta, ei perinteisen fantasian elementit ole kirjojen keskiössä, vaan paremminkin lisämausteena.
Näkijän taru ja Lordi kultainen -trilogiat kertovat äpäräprinssi Fitz Uljaan tarinan, josta koulutetaan varjoissa toimiva kuninkaan salamurhaaja. Nuoren salamurhaajan tarina on koukuttava, jännittävä ja koskettava samaan aikaan. Harmi vaan, että Hobbilta ei ole käännetty koko tuotantoa. Itse kun laiskuuttani luen mielelläni suomeksi.
Aloita tästä: Robin Hobb: Salamurhaajan oppipoika
4 Scarlettit
Scarlettit - kuten arvata saattaa - kertovat Tuulen viemästä tutun Scarlett O´Haran tarinan. Tai oikeastaan jatkon Tuulen viemälle Scarlettin näkökulmasta. Scarlettin kirjailijana toimi Alexandra Ripley, jonka Margaret Mitchellin perikunta valitsi kirjoittamaan jatkon Tuulen viemälle. Jostain muistan lukeneeni, että jatko-osan kirjoittajaa etsiessä antoi Mitchellin perikunta tarkat ukaasit siitä, mitä kaikkea jatko-osa saa ja ei saa sisältää, jotta se kunnioittaisi Tuulen viemään kantateosta.
Ajan hammas on ehkä hieman nakertanut kirjojen tenhovoimaa, mutta kyllä Scarlettit toimivat viihteenä pari kertaa vuosikymmenessä. Niissä kuitenkin on tavoitettu - ainakin osittain - Tuulen viemää -kirjan viehätys. Ja tietysti näin kirjan hartaana ystävänä kiinnostaa, mitä kirjan sankarittarelle tapahtuu jatkossa.
Aloita tästä: Alexandra Ripley, Scarlett 1
5 Brentit
Modesty Blaisen tekijän, Peter O'Donnellin historiallinen pseudonyymi Madeleine Brent on kirjoittanut 70- ja 80-luvulla joukon historiallisia rakkausromaaneja, jotka ensimmäistä kertaa taisin lukea joskus parikymppisenä. Kirjat sisältävät kaiken, mitä pienen romantiikannälän tyydyttämiseksi tarvitaan: historialliset puitteet, päähenkilölle tapahtuneen tragedian, synkän salaisuuden, joka seuraa päähenkilöä, Ihanan Miehen (joka useimmiten paljastuu pahikseksi) sekä Pahaenteisen Synkän Miehen, joka puolestaan usein paljastuukin Oikeasti Ihanaksi Mieheksi, joka on yrittänyt suojella sankaritarta suurelta pahalta.
Edellä luetellut ominaisuudet pätevät myös moniin muihin historiallisiin rakkausromaaneihin, mutta Brent on maustanut perinteistä rakkausromaanikuviota vielä lisäämällä juoneen eksotiikkaa. Milloin ollaan Nepalin vuoristossa, milloin kiertävän sirkuksen matkassa. Kirjojen lopussa päähenkilö paljastuu aina Intian prinsessaksi, kartanon neidiksi tai suuren perinnön omistajaksi.
Houkuttelevaa, eikö? Kaikesta edellä mainitusta kehkeytyy oiva tiiliskivellinen viihdettä akuuttiin romantiikannälkään.
Aloita vaikka tästä: Madeleine Brent, Caterina, Kalastajan tytär
