Elämää gradun jälkeen ja kolmen kirjan kootut ajatukset

Huh, mikä kevät! Gradun pakettiin laittaminen on kieltämättä aikaa vievää hommaa - varsinkin, kun sen tekeminen jätetään viimeisille kuukausille ennen opinto-oikeuden loppumista. Nyt homma on niin sanotusti taputeltu ja jatkossa aikaa liikenee enemmän myös muulle ajanvietteelle.

Kiivastahtisesta keväästä huolimatta olen raapinut jostain aikaa muutaman kirjan lukemiselle. Sisäistä, fantasiakirjallisuudesta pitävää teini-ikäistä hellin kahlaamalla läpi Cassandra Claren Luukaupungin. Bestseller-listalta puolestaan lukuun pääsi Gillian Flynnin Kiltti tyttö, jolle lämpenin toden teolla epäluulojeni hälvenemisen jälkeen. Viimeisimpänä otin lukuun kanakeittoa sielulle -osastoa edustavan Katherine Pancolin Kilpikonnien hidas valssi -teoksen.

Kuva lainattu kustantajan sivuilta

Luukaupungille päätin antaa mahdollisuuden vanhojen hyvien fantasiakirja-aikojen lisäksi myös takakannen lupauksella, jonka mukaan Houkutus-sarjan luoja Stephenie Meyer olisi sarjan suuri ihailija. Vampyyrivillityksen uuden tulemisen aikaansaaneen Meyerin kirjat on tullut nuorempana luettua useampaan kertaan, joten ajattelin antaa myös Clarelle mahdollisuuden.

"Kaikki myytit ovat totta", Jace sanoi. Clary tunsi väristyksen selkäpiissään.15-vuotias Clary Fray joutuu outojen tapahtumien todistajaksi, kun nuori poika surmataan newyorkilaisella klubilla. Clary huomaa näkevänsä asioita, joita muut eivät näe. Nuoren newyorkilaiskirjailijan Cassandra Claren koukuttava esikoissarja löysi heti ilmestyttyään laajan fanikunnan. Sarjan suurimpiin ihailijoihin lukeutuu Houkutus-sarjan kirjoittaja Stephenie Meyer. 

Luukaupungista kuitenkin jäi puuttumaan se jokin, mikä on Meyerin vampyyrikirjoissa sekä esimerkiksi Suzanne Collinsin Nälkäpeli-sarjassa on vahvasti läsnä. En tiedä, onko kyseessä mahdollisesti lukijan vanheneminen kypsyminen vai onko vain niin, että Meyer osaa taitavammin punoa realistisuutta ja fantasiaa yhdistävää kerrontaa. Kirjoitustyyli oli mielestäni sangen keskinkertaista, kuten kirja kaikin puolin oli muutenkin: hieman mitään sanomatonta tusinaviihdettä joka toki viihdyttää, mutta tuskin tarjoaisi yhtään enempää toisellakaan lukukerralla (...paitsi mahdollisesti ostamani jatko-osan muodossa, jonka jossain mielenhäiriössä poistin Suomalaisen alesta...oopsie!).

Arvio: 2+ Keskinkertaista ja hieman yhdentekevää aivot narikkaan -osastoa.

Cassandra Clare, Luukaupunki, Varjojen kaupungit 1 2007 (Seven) Suomennos Terhi Leskinen

Luukaupungista poiketen Gillian Flynnin Kiltti tyttö puolestaan pääsi yllättämään positiivisesti. Olen lykännyt kirjan lukemista yksinkertaisesti siitä syystä, että minun oli vaikeuksia virittäytyä lukemaan dekkaria, jonka juoni vaikuttaa takakannen perusteella todella - no, mielikuvituksettomalta.



Kuva lainattu kustantajan sivuilta.
 

On Nickin ja Amyn häiden viides vuosipäivä, ja Amy on kadonnut. Heidän hulppean vuokratalonsa olohuoneessa on merkkejä kamppailusta. Nick jää kiinni ensin yhdestä, sitten toisesta valheesta, ja pian koko Carthagen pikkukaupunki on vakuuttunut siitä, että tämä on murhannut vaimonsa. Amyn päiväkirjojen valossa tämä ei olisi mitenkään yllättävää; ne piirtävät muotokuvan neuroottisesta täydellisyydentavoittelijasta, joka pelkää miestään. Mutta kumman tarinaa on oikein uskominen - Nickin vai Amyn? Vai valehtelevatko molemmat? 

Kiltti tyttö on pirullinen, koukuttava, älykäs ja synkän hauskuttava trilleri, jonka kaltaista et ole ennen lukenut. Se on myös karmivan tarkkanäköinen kuvaus toimimattomasta avioliitosta. Flynnin kolmas romaani on ollut Yhdysvalloissa vuoden 2012 tapaus, jota on myyty yli 1,5 miljoonaa kappaletta.

Kaksi seikkaa tekevät Kiltistä tytöstä todella mainion lukukokemuksen. Ensinnäkin kielenkäyttö on kirjassa täysin omaa luokkaansa. Huudahtelin suorastaan ihastuksesta Flynnin taidokkaan kirjoitustyylin lumoamana. Toiseksi Flynnille pitää antaa tunnustusta nerokkaan juonen punomisesta, jota kerrotaan vuorotellen Nickin ja kadonneen Amyn näkökulmasta. Kirjan alussa lukijalle annetaan Amyn katoamisen motiivi ja syyllinen suorastaan hopealautasella tarjoiltuna. "Niin tietenkin" toteaa lukija. Muutaman luvun jälkeen lukija alkaa epäröimään. "Mitäpä jos katoamiselle on sittenkin joku toinen selitys?" lukija pohtii. Viimeistään kirjan puolen välin jälkeen lukija ei ole varma enää mistään - paitsi siitä, että ymmärtää nyt, miksi Kiltti tyttö on New York Times Bestseller -listalla keikkunut.

Arvio: 3,5 Erilainen, mainio dekkari. Yllättää viimeisille sivuille saakka.

Gillian Flynn, Kiltti tyttö,  2012 (Bon) Suomennos Terhi Kuusisto

Viimeisimpänä olen lukenut Katherine Pancolin Kilpikonnien hidas valssi -kirjan, joka on jatko-osa ah, niin mainiolle Krokotiilin keltaiset silmät -teokselle.

Kuva lainattu kustantajan sivuilta

Romaanissa Krokotiilin keltaiset silmät saimme tutustua Joséphineen, keski-ikäiseen historiantutkijaan, joka totuttelee avioeron jälkeiseen elämään ja itsenäisyyteen. Jatko-osassa Kilpikonnien hidas valssi Joséphine on ensimmäisen menestysromaaninsa julkaissut kirjailija. Hän on löytänyt oman tapansa elää: hän kirjoittaa, tekee töitä, miettii rakkausasioitaan ja kohtaa arjen päivä kerrallaan. Esikoinen Hortense tavoittelee muotiuraa Lontoossa, kuopus Zoey puolestaan on tullut murrosikään. Joséphine on muuttanut poroporvarilliselle asuinalueelle, jonka rauhan rikkoo naapurustoon iskevä sarjamurhaaja. Myös Joséphine yritetään tappaa. Kuka kumma on tuo mies, ja miksi hän haluaa murhata Joséphinen? Ja mitä merkitsee se, että Joséphine on näkevinään ihmisvilinässä edesmenneen exmiehensä Antoinen?

Erikoista Pancolin kirjoille on se, että niitä on todella vaikea lokeroida kuuluvaksi mihinkään selkeään genreen. Tavallaan kirjat ovat kertomuksia erään pariisilaisen perheen ja heidän sukulaistensa ja ystäviensä elämästä iloineen ja suruineen, mutta realistisuutta niissä ei pyritä tavoittelemaan. Kirjan antisankarimainen, kiltti, mutta samalla sympaattinen päähenkilö toikkaroi epävarmana läpi kirjan. Lukijan näkökulmasta Joséphinen avuttomuus ja naiiviuus on välillä ärsyttävää, sillä tuntuu siltä, että henkilöhahmo ei juuri kirjojen edetessä kehity muiden hahmojen tavoin, vaan vääntelee luvusta toiseen epävarmana käsiään.

Kirjassa on hykerryttävää hulluutta ja magiaa, jota lukija kohtaa muun muassa filosofisen yksivuotiaan, jazzista pitävän kulkukoiran ja noituuden muodossa. Sarjamurhaaja-juoni kirjassa tuntuu tosin hieman päälleliimatulta - tarina olisi mielestäni kantanut läpi kirjan ilman murhamysteeriä ja samalla teosta olisi voitu keventää parilla sadalla sivulla. Nyt vajaan 800 sivun mötkäle on aikamoinen haaste lukijalle.

Arvio: 4+ Odotettu paluu Cortézin perheen sekopäiseen maailmaan. Lisää kiitos.

Katherine Pancol, Kilpikonnien hidas valssi  2012 (Bazar Kustannus) Suomennos Lotta Toivanen