Ei kyllä ole vaikea hahmottaa edes nopealla vilkaisulla lomalukemiston punaista lankaa: monen muun tavoin myös omaan kesälomaani on pikku hiljaa alkanut kuulumaan suorastaan erottamattomana osana dekkarit.
Sopivan kokoisen lomadekkaristovalikoiman suunnittelu alkaa jo hyvissä ajoin ennen kesälomaa. Helmetin suosiollisella avustuksella syntyy prosessin tuloksena hahmotelma lomaviikkojen aikana ahmaistavasta kirjavalikoimasta. Prosessista ilahtuneena sisäinen kirjanörttini hieroo käsiään yhteen tyytyväisenä - en siis jostain syystä pidä ajatuksesta, että kesken kesäloman pitää alkaa metsästämään hyvää luettavaa.
Muina vuodenaikoina olen lukijana aavistuksen avoimempi uusille kirjailijoille sekä genreille. Kesälomalla minusta kuitenkin kuoriutuu kirjanihilisti, joka haluaa lukemistoonsa varmasti sellaisia kirjoja, joita takuuvarmasti fiilistelen. Tämän vuoden lomalla tuli luettua useampi Camilla Läckberg sekä Lincoln Childin että Preston Douglasin Pendergast -romaani. Liza Marklundin ensimmäistä kirjaa, Uutispommia yritin kovasti myös aloitella, mutta poikkeuksellisesti en jaksanut lukea kirjaa loppuun asti.
Läckbergin romaanit ovat valloittaneet myös minut monen muun lukijan tavoin. Tanumsheden pikkukaupunkiin Ruotsiin sijoittuvassa sarjassa valokeilassa ovat mielestäni ennemminkin kaupungin valloittavat persoonallisuudet, kuin itse kirjoissa selvitettävät rikokset, jotka rakentavat kirjoille niiden tunnusomaisen punaisen langan. Mantelin tuoksua lumimyrskyssä -kirja on takakannen mukaan Agatha Christian -hengessä kirjoitettu minidekkari, jossa pääosassa seikkailee eräs kirjan sivuhahmoista. Nopeasti ahmaistava pikkukirja oli kyllä ihan lukemisen arvoinen teos, mutta ei ehkä Läckbergin kirjoista kaikkein mieleenpainuvin.
Pahanilmanlinnusta puolestaan pidin kovasti. Uusi naispoliisi aloittaa Tanumsheden poliisilaitoksella ja samaan aikaan kaupunki joutuu valokeilaan hieman mielestäni Big Brother -hengessä olevan reality shown kuvauspaikkana. Yksi ohjelmaan osallistuneista kuitenkin murhataan kuvauksissa, jota pikkukaupungin persoonalliset poliisit lähtevät selvittelemään. Sivuhuomautuksena pitää kyllä todeta, että kirjasarjan toinen päähenkilö Erica Falck on kyllä ihanan samaistuttava Dumle-karkkien himoissa piehtaroivana hämmentyneenä tuoreena äitinä. Läckbergin Perillisessä minulla on vielä jonkun verran sivuja jäljellä, joten odotan kirjan loppuun asti ennen tuomion antamista.
Lincoln Childin ja Douglas Prestonin Pendergast-romaanit ovat puolestaan taitavasti rakennettuja dekkareita mielstäni hienoisilla Dan Brown -viboilla maustettuna. Kirjailijoiden perehtyneisyys milloin mihinkin aiheeseen - kuten esimerkiksi ensimmäisessä sarjan kirjassa 1850-luvun New Yorkiin antaa kuvan kirjailijoiden todellisesta perehtyneisyydestä vaihtuviin aihepiireihin.
Sarjan päähahmona seikkaileva FBI:n agentti Aloysius Pendergast on ylivertaisuudessaan ehkä hieman yllättäen oikein pidettävä hahmo verrattuna monien dekkareiden, välillä jopa tuskastuttavan inhimillisten päähenkilöiden töppäilyjen seuraamiseen. Pendergast-kirjoja lukiessa tietää, että päähenkilöllä on aina kaikkeen myös B-suunnitelma höystettynä vähäeleisellä etelävaltioiden charmilla. Päähenkilöstä ei ikään kuin tarvitse olla huolissaan kaiken aikaa - mikäli tämä käy yhtään kenenkään järkeen?
Kesälomalla kahlasin läpi sarjan toisen ja kolmannen osan. Toinen osa, Kuoleman asetelma sijoittui ensimmäisen osan nopeatempoisen New York -seikkailujen jälkeen pieneen Amerikan keskilännessä sijaitsevaan tuppukylään, josta löytyy irvokkaasti keskelle maissipeltoa aseteltu ruumis. Mustapukuinen ja kalpeakasvoinen FBI:n erikoisagentti Pendergast saapuu kylille juuri parahiksi kun lisää uhreja alkaa ilmaantumaan. Apurikseen agentti Pendergast värvää paikallisen goottitytön, jonka kanssa alkaa selvittämään tapahtumia.
Juoni säilyy käsin kosketeltavan kuumottavana monisyisen kerronnan halki - välillä juoni vie tarinan intiaanien ja uudisasukkaiden välisiin taisteluihin ja välillä autioituvan maaseudun kohtaamiin haasteisiin. Jännitys puolestaan säilyy läpi kirjan ja itsekin sängyssä sydän pamppaillen kahlasin läpi jännittäviä kohtia. Poikaystävääkin välillä nauratti, kun spontaanit hyit ja iikit pääsivät allekirjoittaneesta maailmalle. Mutta kaiken kaikkiaan, oikein oivaa kesälukemista, suosittelen!
Kuoleman asetelmasta innostuneena kävin käsiksi samaisen kirjasarjan seuraavaan osaan, Tulikiveen. Kirjan pihvinä on mystiset kuolemat, jotka antavat ymmärtää, että itse vanha vihtahousu on niiden takana. Kirjan edetessä juoni vie Pendergastin sekä ystävänsä komisario Vincent D'Agostan New Yorkin kautta Firenzeen, jossa kupletin juoni kulminoituu vanhaan, romahtamispisteessä olevaan linnaan.
Vaikka pidän itseäni mitä lauhkeimpana lukijana, joka harvoin heittäytyy yltiökriitiseksi, niin joku Tulikivessä kaikesta huolimatta tökki. Kirjaa lukiessa jatkuvasti toivoi, että pian alkaa tapahtumaan aikaisempien Pendergast-kirjojen lailla. Kolmatta Pendergast-kirjaa leimaa mielestäni tylsyys ja sarjan seuraavan osan otin lukuun vain siitä syystä, että kuulin sarjan jo lukeneelta henkilöltä kolmannen kirjan olleen muita kirjoja huonompi - terkkuja vaan äidille! Tänään olen aloitellut sarjan neljättä osaa, Veljensä vartijaa. Katsotaan, mihin suuntaan kirja kehittyy.
EDIT: Olin juuri lähdössä kovalla kiireellä jumppaan ja kirjastoreissulle postauksessa olevaa kuvaa ottaessani, jonka seuraksena tajusin vasta illalla, että palautin sitten muiden kirjojen oheella myös Läckbergin Perillinen-kirjan, jota olin parhaillani ahmimassa. Kylläpäs kyrsi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti