Anna anteeksi Markus Zusak...

...että en ole lukenut kirjaasi aikaisemmin.

Välillä kohdalle osuu täydellinen lukunautinto, suoranainen lukukokemusten neliapila. Erityisen nautinnollisia tällaiset kokemukset ovat silloin, kun ne osuvat kohdalle hieman yllättäen. Näin pääsi käymään Markus Zusakin Kirjavarkaan kanssa.

Natsi-Saksa toisen maailmansodan keskellä. Kuolema, tarinamme lempeä kertoja, ei ole koskaan ollut kiireisempi. Hän kohtaa yhdeksänvuotiaan Liesel Memingerin ensimmäisen kerran valkeana talvipäivänä 1939 saapuessaan noutamaan tämän pienen veljen sielua. Sota pakottaa kuoleman seuraamaan Lieselin elämää myöhemmin kasvatuskodissa Münchenin lähellä. Pommisuojassa Liesel lukee varastettuja tarinoita naapureilleen ja kellariin piilotetulle juutalaismiehelle. Ja jossakin pisteiden ja niitä seuraavien isojen kirjainten välissä näkyy pilkahdus taivasta ja toivoa.

Tartuin kirjaan aavistuksenomaisen velvollisuudentunnon siivittämänä, sillä omasta hyllystäni löytynyt pokkari oli odottanut lukemista pitkälti jo toista vuotta (kirjoitinkin omituisesta tavastani ostaa ja pantata kirjoja täällä).  Myös tänä vuonna julkaistu suuren budjetin Kirjavaras-elokuva puolsi ajatusta siitä, että ei tämä kirja nyt ainakaan ihan täysi susi voi olla.

Anne Frankin päiväkirjan lukeneena odotin Kirjavaras-kirjan automaattisesti tarjoilevan samaa, eli sanojen läpi maailmaa katsovan nuoren tytön tuntoja natsi-Saksan varjostamassa Euroopassa. Ja niinhän se tarjoilikin, Euroopassa juutalaisvainon siivittävämän elämän kuvaamisen osalta. Monilta muilta osin kirja oli kuitenkin täysin ainutlaatuinen.

Ensinnäkin, kirjan kertojana toimi kuolema, joka toisen maailmansodan aikana pyyhälsi ympäri Eurooppaa kiireisempänä kuin koskaan. Kuolema esiintyi kirjassa lähes inhimillisenä hahmona, joka väsymättä ja kunnialla suorittaa velvollisuuttaan kuolevien sieluja hellästi noutavana tuonelan lähettiläänä. Oman mausteen tuo kuoleman suorastaan hykerryttävät huomiot yksittäisistä ihmisistä, ilmiöistä tai mikseipä oikestaan koko ihmiskunnasta. Kuolema myös avuliaasti tarjoilee lukijalle selvennystä milloin saksankielisen termin oikeaoppisesta käännöksestä ja milloin kenenkin ihmishahmon perimmäisistä luonteenpiirteistä. Tässä esimerkkinä kuoleman tarkennuksia eräästä kirjan päähenkilöstä:

 * * * TIETOJA HANS HUBERMANNISTA * * *

Hän oli kova tupakkamies.
Tupakoinnissa hän piti eniten sätkien käärimisestä.Hän oli ammatiltaan maalari ja osasi soittaa pienoharmonikkaa.
Siitä oli hyötyä varsinkin talvisin, koska silloin hän pystyi ansaitsemaan hiukan rahaa soittamalla Molchingin kapakoissa, esimerkiksi Knollerissa.
Hän oli huijannut minua yhdessä maailmansodassa, mutta joutuisi myöhemmin (ikäänkuin nurinkuriseksi palkinnoksi) toiseen, missä hän jollain lailla onnistui väistämään minut taas.

Kuoleman vuoropuhelu kirjan eteenpäin vievän juonen kanssa rytmittävät kirjaa suorastaan hypnoottisella tavalla. Lisäksi erityisen nautinnollisen Kirjavarkaasta teki Zusakin ainutlaatuinen kirjoitustyyli ja tapa käyttää sanoja poikkeuksellisen runollisella ja raikkaalla tavalla. Seuraavan ote ilmentää myös kuvaavasti Zusakin omintakeista kirjoitustapaa.

* * * VALOKUVA HIMMELSTRASSESTA * * *

Rakennukset näyttivät kokoon liimatuilta;
enimmäkseen ne olivat pieniä omakotitaloja
ja hermostuneen näköisiä kerrostaloja.
Maata peittää tummunut lumi mattona.
Kuvassa on betonia, vaatenaulakkomaisia tyhjiä puita ja harmaata ilmaa.

Arvio: Ehdottomasti 5/5 arvoinen lukukokemus. Ainutlaatuinen kirja, joka koskettaa, hykerryttää, lumoaa ja antaa miettimistä pitkäksi aikaa.

Markus Zusak, Kirjavaras (Otava 2014) suomentaja Pirkko Biström