Eilen kuitenkin lopettelin Läckbergin uusimman novellin, Enkelintekijän. Uutuuskirja ei kyllä sykähdyttänyt, mutta toisaalta en myöskään ollut päästämässä itseäni välittömättömästi kärsimyksistäni sitä lukiessa. Olisikohan Läckbergin kirjojen kanssa tapahtunut osaltani pieni kyllääntyminen, kun kirjaa lukiessa tuntui siltä, että Läckberg kierrättää uudelleen ja uudelleen samoja asioita, kuten esimerkiksi sukupolvien takaa kumpuavia traumoja natsismista ja laiminlyödyistä lapsista. Nämä historian havinassa tapahtuneet asiat sitten punotaan takaumien avulla juoneen mitä läckberimäisimmällä tavalla.
Pääsiäinen vuonna 1974 Valön saaressa Fjällbackan liepeillä. Ruokasaliin on katettu hieno pääsiäisateria, mutta kaikki paitsi perheen yksivuotias tytär Ebba ovat poissa. Oliko kyseessä rikos, vai katosiko perhe omasta halustaan? Arvoitus ei koskaan ratkea.70-luvulla kadonneen perheen mysteeri oli minusta itsessään ihan kiinnostava idea juonelle, mutta jollain tavalla Ebban ja Mårtenin osa tarinasta tuntuu kovin päälleliimatulta. Lisäksi pieni sivujuoni aikaisemmassa osassa seikkailleen toimittaja-Kjelliin sekä ruotsin maahanmuuttovastaiseen puolueeseen tuntuivat olevan kovin ohuen aasinsillan päässä itse päätarinasta sitten kuitenkin. Myöskään kirjasta toiseen toistuvat takaumat eivät juurikaan tarjoa yllätyksiä lukijalle. Yllättävämpää melkein olisi, jos Läckberg julkistaisi kirjan ilman takaumilla leikittelyä!
Vuosikymmenien päästä Ebba ja hänen aviomiehensä Mårten palaavat Valön saareen. He ovat hiljattain menettäneet kolmevuotiaan poikansa, ja yrittäessään selvitä surustaan he ovat päättäneet avata majatalon vanhaan sisäoppilaitokseen, jota Ebban isä aikanaan johti ankaralla kädellä. Ebba ja Mårten ovat hädin tuskin ehtineet asettua aloilleen, kun he joutuvat tuhopolttoyrityksen kohteeksi. Ja kun he taloa remontoidessaan ryhtyvät poistamaan ruokasalin lattialautoja, löytyy niiden alta kuivunutta verta… Mitä Ebban perheessä oikein tapahtui – ja mitä kummaa on meneillään nyt?
Kirjailija Erica Falck tuntee tapauksen taustat ja suvun naisten traagisen, monen polven päähän ulottuvan historian. Hän päättää selvittää mysteerin, joka on herännyt jälleen henkiin.
Pidän toisaalta monista sivuhahmoista sekä myös tapahtumien miljööstä, Fjällbackasta eli eivät nämä kirjat läpeensä pahoja missään nimessä ole! Todennäköisesti tulen lukemaan myös kirjasarjan seuraavan osan, sillä kyllä näissä kirjoissa kaikesta paatostelemisesta huolimatta on rutkasti viihdearvoa. Ehkä pienen tauon jälkeen Läckbergin kirjoitustavalle tyypilliset nyanssit eivät tunnukaan enää yhtään niin häiritseviltä kuin nyt?
Lapsiperheen arjesta ja haasteista kertominen ovat Läckbergille tyypillisesti ehkä hieman ylikorostuneessa roolissa. Nimittäin hämmästyttävän monella kirjan hahmolla joko on pieniä lapsia tai vaihtoehtoisesti niitä on joku juuri pullauttamassa maailmaan hetkenä minä hyvänsä. Useampi kirjan hahmo on myös ainakin jossain vaiheessa kärsinyt lapsettomuudesta tai vaihtoehtoisesti traagisesti menettäneet lapsensa jossain vaiheessa elämää. Kirjailijan vauvakuumetta havaittavissa, anyone?
Arvio: 2
Camilla Läckberg: Enkelintekijä (Gummerus 2013). Suomentaja Outi Menna
P.S. Iskin kynteni kiinni juuri Markus Zusakin Kirjavarkaaseen, joka on vaikuttanut heti alusta lähtien erittäin lupaavalta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti